Nälkä

Maailmassa on käynnissä yksi historian pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Keniassa, Jemenissä, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa vakava nälänhätä uhkaa noin 20 miljoonaa ihmistä. Ja miltä se tuntuu täällä Suomessa? Eipä juuri miltään. Me näemme surullisia uutiskuvia ja ajattelemme hetken toki aidostikin huolissamme ja tajuamme miten meidän ymmärrys ei ollenkaan edes käsitä sitä hätää, jota niin moni maailman ihminen tällä hetkellä kokee.

On toki ristiriitaista myöskään sanoa, että mitä meidän sitten tulisi ajatella tai tehdä. Emme voi ajatella meidän ilomme tai surumme olevan turhempaa tai vähempää kuin jonkun muun, vaikka usein asioita kannattaakin laittaa perspektiiviin ja koittaa katsoa, josko se helpottaisi oloa. Mutta halusin kertoa, mitä tunteita viime viikkojen uutisotsikot nälkää näkevästä maailmasta minussa herätti.

Olin kriisin ensimmäisten suurien uutisotsikoiden ilmestymisen aikaan matkalla Puolassa. Puolan keskipalkka on noin 600e/kk ja sen kyllä huomasi hintatasossa. Opiskelijana pystyin syömään ravintoloissa hyvillä mielin aamiaisen, lounaan ja kolmen ruokalajin illallisen, ajamaan taksilla sekä ostamaan ruokakaupasta mitä halusin sen enempää hintoja katsomatta. Miltä se vapaus tuntuikaan! Tuntui kivalta kerrankin viettää aikaa vapaasti, lomalla, syöden ja juoden ja rentoillen. Eikä sitä ole vaikea myöntää. Tottakai, jokainen meistä haluaa hyviä tunteita ja kokemuksia ja matkamuistoja. Mutta onhan se todella hurjaa, kun sitä pysähtyy miettimään. Opiskelijana olen Suomessakin hyvin pienituloinen ja kaikesta on säästettävä eikä silti rahat riitä kaikkeen mihin haluaisi. Mutta ne riittävät siihen mitä tarvitsen. Ja siinä se ero onkin.

Vaikka ei olekaan tarpeellista miettiä, eivätkö minun suruni ja harmini ole oikeutettuja, koska jollakin on koko ajan huonommin, on silti tärkeää joskus pysähtyä ja miettiä sitä mikä itselle on mahdollista. Toki me kaikki elämme jossakin yhteisössä, maassa ja tilanteissa ja pärjäämistä yhteiskunnassa voi määritellä monin tavoin. Mutta uskon, että jo silloin maailmasta tulee hieman parempi kun ajattelemme missä tilanteessa itse on, missä tilanteessa joku muu on ja mitä sen kuilun kaventamiseksi voisi tehdä. Yhdistyneiden Kansakuntien humanitaarisen avun koordinaattori sanoi maaliskuussa 2017  Etelä-Sudanin kriisistä näin: ”Maan nälänhätä on ihmisten tekemä. Siihen ovat vaikuttaneet konfliktin osapuolet mutta yhtä paljon myös ne, jotka eivät puutu asiaan lopettaakseen sitä.” Onkin tärkeää pohtia sitä, millainen on globaali velvollisuus auttaa. Minulle itselleni se kumpuaa ainakin niin pienistä asioista, kuin inhimillisyydestä ja jokaisen ihmisen yhtä suuresta arvosta. Voi olla idealistista sanoa, että emme ole valinneet minne olemme syntyneet, mutta voimme valita sen mistä näkökulmasta asioita katsomme, miten niistä puhumme ja sitä kautta niihin vaikutamme. Haluan uskoa, että nostamalla asioita esille, oppimalla lisää ja tiedostamalla sen että kaikilla ei todellakaan ole yhtä hyvä olla kuin minulla on erityisen tärkeää.

(KUVA: FEISAL OMAR / REUTERS)

Jokainen meistä voi auttaa tiedostamalla maailman tilanteen eikä sulkea siltä mieltä ja silmiään. Voimme vaikuttaa omilla valinnoillamme, osallistumalla avustusjärjestöjen toimintaan jotka toimivat kriisialueilla ja oikeastaan kaikella sellaisella asenteella, että emme väheksy toisia tai nosta itseämme jalustalle ”kauas siitä maailmasta missä kaikki tuntuu olevan koko ajan huonommin”. Kysymys ei ole sen vertailusta kenellä asiat ovat huonommin, vaan siitä kuka apua tarvitsee ja mitä sille voisi tehdä.

-Anna

Lähde: Helsingin Sanomien artikkeli ”YK: Käynnissä pahin humanitaarinen kriisi sitten toisen maailmansodan – ”Ihmisiä kuolee nälkään” (HS, 11.3.2017)

Kuvat: Pixabay & Helsingin Sanomien artikkelista (FEISAL OMAR / REUTERS)