Me ja muut? – Ajatuksia monikulttuurisuudesta

Ei ole olemassa yhtään kulttuuria, joka ei olisi monikulttuurinen. Kaikki kulttuurit muuttuvat ja monipuolistuvat ajan, paikan ja muiden muuttujien vaikutuksesta. Mutta monikulttuurisuus on hyvin hankala käsite, ja monin tavoin myös puutteellinen. Monikulttuurisuuden voi käsittää itse monella tavalla ja useimmille meistä se jo yksittäisenä sanana luokin jonkinlaisen mielleyhtymän tai käsityksen.

Monikulttuurisuus käsitteenä yleisesti tarkoittaa joko yhteiskunnan tilan monikulttuurisuutta, kulttuurista monimuotoisuutta tai sitten jotain harjoitettavaa politiikkaa, jolla pyritään tasapainoon kulttuurisen monimuotoisuuden välillä.

Monikulttuurisuus, kulttuurien sekoittuminen ja toisiinsa tutustuminen on tosiasia ja se on ollut sitä aina. Mikään maa ei ole yhden kulttuurin muovaama tai sellainen, että siellä vallitsisi vain yksi ”kulttuuri”, ei edes Suomi tai muut pohjoismaat, vaikka ne helposti käsitetäänkin hyvin homogeenisiksi maiksi kulttuurisesti tai geeniperimältään. On kuitenkin ristiriitaista, kuinka kulttuurista keskustellaan ja miten sitä käsitellään.  Nationalismin vahvistama käsite meistä ja muista pitää tiukasti otteensa vielä nykyäänkin ja erottelut uskontojen, kielten, ihonvärin tms. mukaan jakaa ihmiset jo ennakkoluuloissa eri kulttuureihin tai toiseuttaa muut meistä. Minulle monikulttuurisuus kuitenkin tarkoittaa yhteistyötä ja avointa tutustumista.

Luin joskus tenttikirjasta (jotain on siis jäänyt mieleenkin!) että jo se, kun lähtökohtaisesti tutustumme toiseen ihmiseen, jota pidämme ”toisena” on seurausta ennakkoluuloista. Jos pitäisimme toista samanlaisena kuin itse olemme, emme kokisi tarvetta tutustua. On toki luonnollista, että ehkä helposti samaistumme tai hakeudumme sellaisten ihmisten seuraan, jotka näyttävät samalta tai puhuvat samaa kieltä. Se johtuu ehkä siitä, että koemme heillä olevan samoja jaettuja kokemuksia kuin meillä ja samanlainen elämänkatsomus. Mutta kuinka virheellistä se joskus onkaan! Ihmiset aina ja kaikkialla puhuvat samoista asioista, tuntevat aivan samalla tavalla,  ja haluavat samoja asioita. En siis sano, että nationalismi kaikkineen on huono asia, vaan syrjivä ja sulkeva sellainen on. Samoin kun syrjivät ja poissulkevat asenteet ovat. On siis tietysti okei kokea suurta onnellisuutta kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden ja olla ylpeä Suomen hyvistä oppimistuloksista tai sosiaaliturvasta. Mutta kansan tai kansallisuuden käsite ei saisi olla niin jyrkkä.

Monikulttuurisuudessa ei ole kyse ääriliikkeistä, toisten aseman heikentämisestä toisten kustannuksella, tai jonkun tietyn  aatteen voittamisesta. Kyse on juuri kaikesta päinvastaisesta. Kun toisia oppii ymmärtämään, osataan rakentaa rauhaa. Ja rauha on lähtökohta kaikelle muulle kehitykselle, ja motivaatio toisten ymmärrykselle löytyy inhimillisyydestä. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja me toimimme täysin samoilla tavoilla. Toki aina käytännön tavoista voi tulla erimielisyyksiä, mutta miksi emme uskoisi, tekisi tai olisi niin kuin haluamme niin kauan kun se ei loukkaa ihmisoikeuksia ja tavoitteemme on toimia yhdessä. Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta ja kulttuurisesta kestävästä kehityksestä. Kun ollaan avoimia, opitaan vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista. Uskon vahvasti, että tällöin ennakkoluulot ja väkivalta vähenevat ja ihmisten hyvinvointi paranee.

Minulle monikulttuurisuus ja monikulttuuriset kohtaamiset ovat oppimista. Ei ole vaikeaa olla yleisesti ystävällinen ja luoda positiivista ilmapiiriä vaikkei osaisikaan heti kaikkia kieliä tai tapoja tilanteissa missä on. Voi olla joskus idealistista kirjoittaa ja pohtia avoimuutta, rauhaa ja kaikkien hyvää yhdessäoloa. Mutta kirjoitan siitä ihan vakavasti, sillä uskon ihmisiin ja siihen että me olemme inhimillisiä olentoja, jotka pystyvät laajentamaan älyllistä kapasiteettiansa kehittyen ihmisinä, kun hyväksymme toisemme eroinemme samoissa maissa, erilaisine lähtökohtineen.

-Anna

Lähteet: YLE, Suomen YK-liitto

Kuvat: Pixaplay & Gratisography